Nyt katkesi kamelin selkä – entinen keihästähti haukkui Ylen selostajan pystyyn
Lappeenrannan GP-kisa oli jälleen mahalasku moukarinheittäjä Krista Tervon osalta. Asia herätti paljon keskustelua.
Tekniikkamurheista kärsivä Tervo pettyi Lappeenrannassa. Hän jäi jälleen kerran ilman tulosta.
Yhdysvaltain Janee’ Kassanavoid voitti heitettyään 71,29. Sateisissa oloissa käydyn kisan kakkonen oli Suvi Koskinen tuloksella 68,74.
Kisaa seurasi myös entinen keihästähti Sanni Utriainen. Hänen oli vaikea niellä sitä, mitä Ylen selostaja selitti Tervon tilanteesta.
– Se kun yleisurheilun GP-kisoissa selostaja sanoo Krista Tervon suorituksen jälkeen, kun tulee toinen peräkkäinen kisa, ettei saa tulosta, että kannattaakohan sinne olympiakisoihin mennä?
– Kyseessä on urheilu! Urheilussa otetaan riskejä ja välillä tekniikka on sekaisin, mutta mitä ideaa urheilussa on, jos ei edes yritä!?? Luulisi urheiluselostajan ymmärtävän urheilua pikkasen paremmin, avautui Utriainen Instagram Storiesissa.
Aiemmin tänä kesänä Suomen ennätyksen heittänyt Tervo on siis valittu olympialaisiin.
LUE MYÖS
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan