Nyt sai riittää: Toni Kuusela pettyi raskaasti – keihästähti veti johtopäätöksensä

Toni Kuuselan kausi 2024 ei ole mennyt miehen suunnitelmien mukaan. Keihästähti on nyt vetänyt johtopäätöksensä.
Kuusela oli kauden 2023 jälkeen leikkauksessa. Hän joutui sitten vielä hauisoperaatioon talvella.
Kuusela laittoi kuitenkin kaiken peliin pystyäkseen kilpailemaan tänä kesänä. Keppi lensi kuitenkin toukokuun lopussa Lahdessa vain 76,34 metriä.
Keihäsässä yritti vielä juhannuksena Kuortaneella, mutta jäi ilman tulosta. Kuuselan oli tarkoitus kilpailla sen jälkeen Kalevan kisoissa, mutta hän ei lopulta ilmestynyt pelipaikalle. Se tarkoitti sitä, että Kuuselan unelma Pariisin olympialaisista mureni.
Kun muut keihästähdet ovat kääntäneet katseensa kohti Pariisia, on Kuusela laittanut päälle lomavaihteen. Hän kertoi torstaina Instagram Storiesissa olevansa Kuopio Wine Festival -tapahtumassa.
– Lomalla viimeinkin, kirjoitti Kuusela ja lisäsi esimerkiksi aihetunnisteet ”kaks leikkausta kerralla” ja ”kyborgi”.
Yksi aihetunniste ei jättänyt mitään epäselväksi: ”Los Angeles 2028”, kirjoitti Kuusela neljän vuoden päästä järjestettäviin olympialaisiin viitaten.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi