Ilona Mononen tajusi yhtäkkiä tämän tosiasian – murtui SE-juoksunsa jälkeen kyyneliin

Ilona Monosen loistava kausi jatkui hienosti myös Pariisin olympialaisissa. Hän paineli 3 000 metrin esteissä uuden Suomen ennätyksen 9,22,77.
Monosen mainio aika ei kuitenkaan riittänyt kovassa seurassa. Hän oli pitkään kärkiporukan vauhdissa, mutta tippui viimeisen noin 500 metrin aikana pois jatkopaikkaan oikeuttavilta sijoilta. Monosen kisat päättyivät siis alkueriin.
– Juoksu tuntui tosi hyvältä. Sain hyvän paikan siitä saksalaisen Lea Meyerin takaa. Siinä oli helppo juosta siihen asti, kunnes oli 800 metriä jäljellä. Sitten alkoi tulla happoa jalkaan ja kärkiviisikko vähän karkasi, Mononen kertaili SUL:n tiedotteella.
Mononen liikuttui kisan jälkeisissä haastatteluissa. Hän kertoi tajunneensa nyt viimeistään kuuluvansa tähän seuraan maailman parhaiden joukkoon.
– Heräsin tosi hyvillä fiiliksillä tähän päivään. Minulla oli rauha. Tiedän mitä teen ja kuulun tänne.
– Tein omaa rutiinia koko aamun ja koko ajan oli itsevarma olo. Läksin nauttimaan juoksusta ja tekemään omaa vahvaa suoritustani. Ja kun astuttiin stadionille, tuli kylmät väreet.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa