IS:ssä raju väite: Suomalaisurheilija koki ikävän kohtalon Pariisin Olympiakylässä
Suomen olympiajoukkue ei onnistunut tuomaan mitalia Pariisin kisoista. Nyt on saatu uusi ikävä ulostulo olympialaisten tapahtumista. Neljä nimettömänä pysyttelevää urheilijaa esitteli Ilta-Sanomissa karuja väitteitä aiheesta.
Suomen olympiajoukkueen joukkueenjohtaja Leena Paavolainen vakuutteli vielä MTV:lle Pariisin kisojen yhteydessä, että joissain asioissa onnistuttiin.
– Asetettiin näihin kisoihin tavoitteeksi, että meillä on ammattimainen tiimi, että pystytään turvaamaan ja takaamaan urheilijoille paras mahdollinen valmistautuminen, ja taata täällä olosuhteet, että urheilijat pystyvät keskittymään omaan suoritukseensa ja tekemään parhaansa.
– Siinä uskaltaisin väittää, että ollaan erinomaisen hyvinkin onnistuttu, väitti Paavolainen MTV:lle.
Nuo sanat asettuvat nyt erikoiseen valoon. Joukkueen johtohenkilöiden toiminnasta on esitettiin todella ikäviä väitteitä Ilta-Sanomissa.
– Pariisissa monet urheilijat valittivat yhteishengen puutteesta ja kertoivat jääneensä yksin saapuessaan kisakylään. Osa jopa niin yksin, että he olivat itkeneet ahdistuksesta.
– Joukkueen johto ei tuntunut olevan kiinnostunut kannustamaan urheilijoita ennen tai jälkeen lajin. Urheilijat, joiden laji oli päättynyt ja jotka olisivat voineet tukea ja kannustaa oman maan urheilijoita, lähetettiin kotiin nopealla aikataululla, hämmästeltiin IS:ssä julkaistussa kirjeessä.
Urheilijat ihmettelivät myös, miksi Suomen joukkueen vieraina kisakylässä kävi jatkuvasti ”poliitikkoja, virkamiesväkeä, yhteistyökumppaneita tai muita urheilijoiden kisasuoritukseen liittymättömiä henkilöitä”. Viestin mukaan muut maat eivät toimi samoin.
LUE MYÖS
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Vilma Nissinen varoittaa seuraajiaan: Jos saat tällaisen viestin, älä vastaa!
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille