KK: Kimmo Kinnunen joutui pöyristyttävien syytösten kohteeksi – vaikeni pitkään totuudesta
Keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnunen on puhunut perhe-elämästään Kodin Kuvalehden haastattelussa.
Jutussa otettiin esiin Kinnusen Juuli-tytär. Hän syntyi kiireellisellä sektiolla.
Tyttärellä on hemiplegia eli toispuoleinen CP-vamma. Vasen jalka ja käsi eivät toimi kunnolla. Juulilla on sen lisäksi vaikea kehitysvamma ja epilepsia.
– Ajattelen, että se oli sellainen sairaalassa sattunut inhimillinen erehdys, kommentoi Kinnunen tyttärensä synnytykseen liittyviä tapahtumia nyt Kodin Kuvalehdelle.
Ilkeät kielet ja ajattelemattomat ihmiset laittoivat liikkeelle perättömiä huhuja asiaan liittyen. Kinnunen ei lähtenyt oikaisemaan noita puheita.
– Silloin liikkui juttuja, että Juulin vamma johtui siitä, että olisin käyttänyt kiellettyjä aineita. En oikonut juoruja. Totuuden tiesivät ne, joiden se tarvitsi tietää.
LUE MYÖS
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään

- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa