Pihla Kaivo-ojalta tyrmäävä viesti Ylellä: ”Ei tarvinnut kyllä kahta sekuntia miettiä”
Pihla Kaivo-oja on ollut toistaiseksi yksi Pariisin olympialaisten suurista suomalaisonnistujista.
Kaivo-oja esiintyi edukseen nyrkkeilyn 50-kiloisten sarjassa. Hän ylsi aina puolivälieriin saakka ja oli yllättäen peräti viides.
21-vuotias tamperelainen onnistui yllättämään monet. Hän on nyt puhunut kokemuksestaan Ylen haastattelussa.
Kaivo-oja piti turnauksen aikana mediahiljaisuutta. Hän ei käyttänyt omien kisojensa aikana aikaa myöskään uutisten tarkkaan lukemiseen. Kaivo-oja ei esimerkiksi osannut sanoa erityisen selvää mielipidettä kahdesta kohunyrkkeilijästä, joiden osallistuminen naisten sarjaan on herättänyt kysymyksiä.
– Olen jälkikäteen lukenut uutisia. Se siinä vähän onkin, että koen, että olen vaikeassa tilanteessa kommentoida asiaa kun ei ole kaikki faktat tiedossa, Kaivo-oja avasi Ylelle.
Kansainvälinen nyrkkeilyliitto IBA on ilmoittanut tarjoavansa 10 000 dollaria kaikille puolivälieriin saakka yltäville nyrkkeilijöille. Kaivo-ojaa ei korruptioskandaalissa ryvettyneen organisaation rahat kiinnosta.
– Siinä ei tarvinnut kyllä kahta sekuntia miettiä. Itselle se oli itsestäänselvyys, että en tuollaiselta taholta ota rahaa vastaan. Se oli helppo päätös, linjasi suomalainen.
LUE MYÖS
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?