Pihla Kaivo-ojasta lähti leviämään ikäviä väitteitä – isältä suorat sanat Ylelle
Pihla Kaivo-oja ylsi hienosti Pariisin olympialaisten naisten nyrkkeilyn 50 kilon sarjan viidenneksi. 21-vuotias suomalainen oli viimeisen viikon aikana monenlaisen spekulaation kohteena.
Turkin Buse Naz Cakiroglu päätti lauantaina Kaivo-ojan urakan Pariisissa. Hän voitti suomalaisen puolivälierissä tuomariäänin 5–0.
– Oli aikamoista liukasta menoa turkkilaiselta. Ei ihan päässyt pitämään sitä omaa rytmiä, mikä oli tavoitteena tuossa, Kaivo-oja kommentoi Olympiakomitean tiedotteella.
Kaivo-oja veti omaa linjaansa median suhteen kahdella ensimmäisellä kierroksella. Hän ei kommentoinut otteluitaan medialle ennen lauantain ottelun päättymistä.
Kaivo-ojan Juha-isä oli Pariisissa seuraamassa tyttärensä menoa. Hän hämmästeli Ylelle mediassa esiintyneitä väitteitä Pihlasta.
– Tänään oli uutisissa, että Pihla on tuppisuu. Hän ei kyllä todellakaan ole siitä. Pihla on reipas ja iloinen persoona. Pihla on antanut paljon haastatteluita ja tulee myös antamaan, muistutti Juha Kaivo-oja Ylelle.
LUE MYÖS
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?