Suomalainen pituushyppääjä avautui kaudestaan – naisen urheilijarakas hempeili
Suomalainen pituushyppääjä Taika Koilahti pystyi päättyneellä kaudella kilpailemaan enemmän kuin viime vuonna.
Tulostasossa nähtiin myös iso parannus aiempiin vuosiin. Koilahti on nyt kirjoittanut kaudestaan Instagramissa.
– Kiitos kausi 2024. Yksi kausi urheilukentillä taas takana. SB (kauden paras) 642 oli pisin mitattu hyppy ulkokentillä viiteen vuoteen. Kausi oli vaiheikas, mutta vihdoin omassa tekemisessä oli paljon positiivisia juttuja läpi kesän. Kunto oli hyvä, mutta kisoissa suoriutumisen kanssa haasteita.
– Tää kausi todisti mulle, että musta on vielä hyppäämään pitkälle. Jotta voi onnistua, on harjoituksissa tehtävä laadukasta työtä ja arki järjestettävä siten, että siitä nauttii. Kuluvan vuoden aikana oon löytänyt näihin molempiin paljon uutta hyvää. Kaikkea sitä voi oppia, vaikka tätä hommaa on jo pitkään tehnyt, selvitti Koilahti ja kiitteli esimerkiksi valmentajaansa Johan Meriluotoa.
Koilahden päivitykseen tuli paljon tsemppiviestejä. Naisen kumppani Väinö Mäkelä, joka tunnetaan myös maailmanluokan frisbeegolfaajana, kommentoi julkaisua sydämiä esittävillä emojeilla.
LUE MYÖS
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Hiihdon MM-kisat 2027: Aikataulu, ohjelma, tv ja liput
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Hiihtäjä Rebecca Ehrnrooth vaihtoi lajia – Puolassa kova tulos