Ylelle vahvistettiin synkkä tieto Suomen hiihdosta
Suomen hiihtoliitto on isojen taloudellisten haasteiden keskellä. Asiasta on liikkunut viime aikoina monia huhuja ja spekulaatioita.
Yle paljasti tiistaina, että luvassa on myös merkittävä urheilijoita koskeva muutos. Maailmancupiin valitut urheilijat joutuvat maksamaan jokaisesta cupin viikonlopusta omavastuuosuuden, joka on korkeimmillaan 500 euroa.
– Asiasta on johtokunnan päätös. Summa ei välttämättä ole 500 euroa eikä missään nimessä suurempi kuin 500 euroa. Kansainvälisen kilpailutoiminnan rahoituspohjan varmistaminen vaatii tällaisen toimenpiteen, Hiihtoliiton keväällä valittu puheenjohtaja Sirpa Korkatti myönsi Ylelle.
Hiihtoliitto julkaisi tiistaina myös tiedotteen, jossa kerrottiin: ”Urheilijoiden kohtuullisten omakustannusosuuksien käyttöönotto on mahdollinen keino kulujen kattamiseksi.”
– Talouden osalta joudumme tekemään vaikeita päätöksiä, jotta kokonaisuus saadaan tasapainoon. Samalla kuitenkin varmistetaan keskeisten toimintojen jatkuvuus. Tulevan talven lisäksi meidän on samanaikaisesti mietittävä, miten varmistamme kauden jälkeisen laadukkaan tekemisen kohti olympiatalvea 2026.
– Kuluvan tilikauden tuloksen saaminen nollaan ja lievästi positiiviseksi on välttämättömyys – edelleen on töitä tehtävänä, jotta siihen päästään. Prosessi etenee kuitenkin oikeaan suuntaan. Muutokset verrattuna aiempiin vuosiin ovat suhteellisen suuria, mutta välttämättömiä. Rakennamme samalla uutta kulttuuria, selvitti Korkatti tiedotteessa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!
- Kaikkien aikojen tennistähti teki näyttävän paluun – hiljensi epäilijät heti
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Motonet GP Lahti 10.6.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Ranskan MM-valmistautuminen sai ikävän käänteen: tähtipelaajat kapinoivat
- Suomalaisaiturin pitkä tuska ohi – ennätys murskaksi ja kesän kovin aika
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Suomalaiselta hurja frisbeegolfnäytös: ”Olin varma voitostani”