SE-mies romahti täysin – nyt selvisi koko totuus
Suomalainen pikajuoksija Samuel Purola ei onnistunut toivotulla tavalla päättyneellä kaudella. Nyt on selvinnyt koko totuus tilanteesta.
Purola päivitteli tunnelmiaan Instagramissa. Terveydellisten ongelmien tausta on nyt selvillä.
– Uusi mies uudella sydämellä. Terveydelliset murheet varjostivat kautta 2024, jonka vuoksi tyydyttävän tuloksen tekeminen oli haastavaa. Kamppailin jatkuvasti rytmihäiriöiden kanssa, joilla on ollut iso vaikutus kisaamiseen, harjoitteluun ja palautumiseen. Missään vaiheessa en halunnut kuitenkaan jättää kautta kesken.
– Mulla on todettu harvinainen synnynnäinen sydämen toiminnan häiriö, joka on aiheuttanut ikäviä vaivoja erityisesti kuluvan vuoden aikana. Ennen EM-kisoja treenileirillä pisin yksittäinen rytmihäiriö oli päällä yli 20 tuntia. Tutkimukset on saatu loppuun ja hoitotoimenpiteenä tehdään kryoablaatio, jossa tietty sydämessä kulkeva rata jäädytetään. Olen pystynyt aloittamaan harjoittelun syksyllä normaalisti ja tulevasta toimenpiteestä toipuminen vie viikon verran.
Purola ilmoitti nyt kääntäneensä vahvasti katseensa tulevaan. Hänellä riittää luottoa.
– Lähden luottavaisin mielin kohti tulevaa. Uusi Purola on tulossa. Olen pyrkinyt kääntämään läpikäymäni haasteet isoksi voimavaraksi. Pääsen vihdoin jatkamaan matkaani kohti paljon kovempia lukemia kuin Suomen ennätykseni 20,45, linjasi pikakiituri.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet