IS: Hotellissa yöllinen yllätys – yleisurheilutähdet tulivat kännissä paikalle
Kuva: All Over Press
Keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnunen ehti nähdä maailmaa uransa aikana.
Kinnunen on nyt kertonut Ilta-Sanomille esimerkiksi yhdestä leirikokemuksestaan. Ruotsalaiset tarjosivat keihäsmiehille melkoisen yllätyksen Etelä-Afrikassa.
– Tulihan niitä joitain. Tuli mieleen, että kerran olisi päästy Etelä-Afrikan leirillä ollessamme Roxetten keikalle, aloitti Kinnunen IS:ssä.
– Patrik Sjöbergillä oli vip-lippuja, ja hän pyysi keikalle mukaan. Sanottiin (Juha) Laukkasen kanssa, ettei lähdetä kun huomenna on heittoharjoitus. Ruotsalaiset palasivat kännissä viiden aikaan aamulla ja herättivät koko hotellin, veisteli Kinnunen.
Patrik Sjöberg on legendaarinen ruotsalainen korkeushyppääjä.
LUE MYÖS
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään

- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon