Lempi leiskuu – hiihtomaailman bilenainen esitteli rakkaansa
USA:n Sophia Laukli on yksi Suomeen saapuvista hiihtotähdistä. Viikonloppuna kilpaillaan maailmancupin avauksessa Rukalla.
Laukli on viihtynyt viime ajat Norjassa. Hän avasi kautensa ollen Beitostölenin perinteisen kympin seitsemäs. Hän oli seuraavana päivänä 11:s vapaan hiihtotavan kymmenen kilometrin kisassa.
Lauklilla on hyvä syy viihtyä Norjassa. Hän esitteli sen myös maanantaina Instagramissa. Jenkkinainen onnitteli nimittäin poikaystäväänsä Gjöran Tefreä Instagramissa.
– Synttärionnittelut henkilölle, joka tekee elämästäni vielä erityisen makeaa, hempeili Laukli.
Tefre on itsekin hiihtäjä. Hän ei kuitenkaan mahdu usein Norjan kivikovaan joukkueeseen. Tefre kilpaili viime kaudella vain kerran maailmancupissa. Ällistyttävää on se, että hän oli sesongin ainoassa maailmancupin kisassaan kakkonen. Se tapahtui Falunin 20 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa.
Laukli nousi viime vuonna otsikoihin, kun hän väitti bilettäneensä käytännössä joka viikonloppu noin puoli vuotta ennen kauden 2023–2024 alkua. Naisen tämän vuoden juhlimisesta ei ole tarkempaa päivitystä. Joka viikonloppu Laukli ei ainakaan ehtinyt juhlia, sillä hän osallistui useaan juoksukilpailuun Euroopassa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa