Paljastus: Painimies kävi kylässä Krista Pärmäkosken luona – lopputulos riemastutti naista
Krista Pärmäkoski valmistautuu parhaillaan uuteen hiihtokauteen Oloksella. Siellä järjestetään viikonloppuna legendaariset Tykkikisat.
Pärmäkoski ei ole ehtinyt viettää viime kuukausina paljon aikaa kotonaan Kuortaneella. Hän on leireillyt ahkerasti ulkomailla uuteen kauteen valmistautuen.
Moninkertainen arvokisamitalisti rakennutti muutama vuosi sitten upean hirsikodin Kuortaneelle. Pärmäkoski paljasti nyt sosiaalisessa mediassa, että kotona on tehty pieniä muutoksia.
Suomalainen painilegenda Rami Hietaniemi, joka voitti urallaan MM-pronssia ja EM-hopeaa, kertoi Instagram Storiesissa tiistaina olleensa tekemässä Pärmäkoskelle komeaa terassia pihalle.
– Siitä tuli hieno. Ja nyt pääsee sukkasiltaan saunalle, kommentoi Pärmäkoski itse.
Pärmäkoski kohtaa Tykkikisoissa muun muassa Kerttu Niskasen, Jasmi Joensuun sekä Saksat tähdet Victoria Carlin ja Katharina Hennigin.
LUE MYÖS
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”