Ylelle paljastettiin – Oliver Helander tiputti saman tien shokkitiedon valmentajalleen
Kesän jälkeen selvisi, että Oliver Helanderin valmennus menee uusiksi. Tero Pitkämäki ilmoitti Parisiin olympiafinaalin jälkeisenä päivänä Helanderille lopettavansa miehen valmennuksen.
Helanderin elämässä puhaltavat nyt uudet tuulet. Syksyllä selvisi, että Petteri Piironen on Helanderin uusi valmentaja.
Merkittävä muutos on se, että Helander on muuttanut asumaan Tanskaan. Hänen kumppaninsa opiskelee maassa.
Piironen myönsi Ylelle, että hän ei tiennyt valmennussuhteesta sovittaessa, että Helander muuttaa asumaan pysyvästi Tanskaan.
– En tiennyt siinä vaiheessa, mutta pianhan se nousi esille. Oliver kertoi, ettei siteitä Vaasaan enää ole ja että hän muuttaa Tanskaan, jossa muutenkin on kuluneen vuoden aikana viettänyt paljon aikaa, avasi Piironen Ylelle.
Piironen valmentaa siis Helanderia pääosin etänä. Keihäsässä laittaa kameran paikoilleen, ja Piironen seuraa sitten hänen tekemistään. Piironen myönsi rehellisesti, ettei tilanne ole ihanteellinen.
– Eihän tämä optimaalinen tilanne ole, mutta yleisurheilussa urheilijoilla ei ole perinteisessä mielessä palkanmaksajia, jotka voivat määrätä, missä työ tehdään. Opiskelut ja parisuhteet vievät ihmisiä maailmalle, ja silloin on pystyttävä keksimään parhaat mahdolliset ratkaisut valmennuksen ja tuloksen optimoimiseksi, sanoi Piironen Ylelle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen – ”pikkujutusta” tuli iso rangaistus
- Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos hylättiin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti – jo neljä sairastunut!
- Olympiapomo kohautti Venäjä-lausunnollaan
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”