Iivo Niskasen kilpakumppani palasi – jälki oli aivan hirveää
Aivan kaikki venäläishiihtäjät eivät ole ilmeisesti pysyneet motivoituneina, kun maan urheilijat on suljettu pois kansainvälisistä kisoista. Tietysti myös terveysmurheet ovat aiheuttaneet omia ongelmiaan.
Lahden vuoden 2017 MM-kisoista peräti kaksi kultaa ja kolme hopeaa napannut Sergei Ustjugov on ainakin kuin varjo entisestään. Se tuli harvinaisen selväksi Venäjän Cupin kisassa.
Sprintit edelleen taitava Ustjugov oli mukana normaalimatkan kisoissa Venäjän Cupissa. Hän jäi vasta sijalle 60 perinteisen 10 kilometrin kisassa. Sprinttikään ei kulkenut tällä kertaa, sillä Ustjugov romahti karsintaan ja 67:nneksi.
Ustjugovin ura on ollut jo jonkin aikaa alamäessä. Hän oli kuitenkin voittamassa olympiakultaa vuonna 2022 miesten hiihtoviestissä.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe kertoi Match TV:lle, että Ustjugov ei ole mukana tapaninpäivän 50 kilometrin kisassa. Hän oli vetänyt johtopäätöksensä ja lähtenyt kotiin.
Aleksandr Bolshunovin kauden alku ei ole vastannut myöskään odotuksia.
LUE MYÖS
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas