Jasmi Joensuulta selvät sanat toisesta hiihtäjästä – kertoi miksi tätä naista vihataan
Maastohiihdon maailmancup jatkuu Norjan Lillehammerissa. Ohjelmassa on vapaan hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähtökilpailut, vapaan hiihtotavan sprintit sekä 20 kilometrin yhdistelmäkilpailu.
Jasmi Joensuu oli yksi Suomen onnistujista Rukan maailmancupissa. Sprinttitykkiä odottaa nyt kovan luokan haaste.
Leikkauksessa kauden alla ollut Kristine Skistad tekee nimittäin paluun kilpaladuille jo Lillehammerissa. Hän on ainoa sprinttitähti, joka on pystynyt horjuttamaan kunnolla ruotsalaisten ylivoimaa viime vuosina.
Skistad herättää erilaisia mielipiteitä hiihtopiireissä. Jotkut ”vihaavat” norjalaista, kertoo Dagbladet. Joensuu oli eri linjoilla, kun hän kommentoi asiaa lehdelle.
– En ole samanlainen kuin hän, mutta en silti ymmärrä, miksi kaikki vihaavat häntä. Hän vain hyvä. Toisaalta ajattelen myös, että juuri se on syy siihen, miksi hän vihataan, Joensuu pohti.
Joensuu teki selväksi, ettei hän usko kaikkien vihaavan Skistadia. Kyse on jostain muusta tunteesta.
– Luulen monien vain olevan kateellisia, koska hän on niin hyvä. Hän hoitaa hommansa eikä välitä kenestäkään muusta. On tärkeää tehdä tulosta. Hän on sellainen, ja sitä on kunnioitettava.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- IS: Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen – ”pikkujutusta” tuli iso rangaistus
- Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos hylättiin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”