Miten tämä on mahdollista? Janne Ahonen teki käsittämättömän paljastuksen Ylelle
Suomalainen mäkihyppylegenda Janne Ahonen oli sunnuntaina Ylen Urheilustudiossa.
Hän oli kameroiden edessä yhdessä toisen lajilegendan Toni Niemisen kanssa. Esille tuli kaksikon viime keväänä ottama haaste.
Nieminen haastoi tuolloin Ahosen osallistumaan vuoden 2025 yhdistetyn SM-kisoihin. Ahonen suostui ehdotukseen. Ahonen kertoi sunnuntaina Ylelle, että hän aloittikin harjoittelun innokkaasti.
– Keväällä lähti treenit hyvin käyntiin, selvitti Ahonen.
Ahonen paljasti sen jälkeen melko käsittämättömän asian. Urheilulegenda ei ole omien sanojensa mukaan harrastanut mitään liikuntaa uransa jälkeen.
– Minulla oli se, että en ole oikeastaan harrastanut hyppäämisen lopettamisen jälkeen mitään liikuntaa, mutta jotain pitäisi tehdä, kun tässä vanhenee koko ajan. Ajattelin, että tämä on hyvä. Nyt alan treenata, niin tekee hyvää kaiken kaikkiaan ukolle ja olemukselle. Treeni-into alkoi kesän edessä hyytyä, mutta edelleen ajattelin, että totta kai mennään SM-kisoihin, selvitti Ahonen.
Ahonen kertoi sen jälkeen, että hän päätti vetäytyä haasteesta, kun selvisi, että SM-kisat kilpaillaan Taivalkoskella, jossa hypätään normaalia pienemmästä mäestä.
Toni Nieminen aikoo silti osallistua SM-kisoihin yhdessä veljensä Sami Niemisen kanssa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaiselta hurja frisbeegolfnäytös: ”Olin varma voitostani”
- Suomalaisurheilijan huippusuoritus – Euroopan kärkitulos haltuun
- IS: Jesse Puljujärven MM-kultamitali varastettiin – Leijonat-hyökkääjältä yksi toive
- Alisa Vainio ei jäänyt juhlimaan huippujuoksuaan – seuraavana päivänä uusi yllätys
- Suomalaisaiturin pitkä tuska ohi – ennätys murskaksi ja kesän kovin aika
- Suomalaisgolffari senttien päässä voitosta – huippusijoitus toi yli jättitilin
- Hurja paljastus seiväshypystä – Wilma Heltelän kilpailija teki jotain käsittämätöntä
- Krista Pärmäkoski karkasi kauas kaikesta- hiihtotähden kesä näyttää nyt tältä
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Christian Eriksen lyyhistyi jälleen kentän pintaan
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Järkyttävä suru-uutinen – hiihtäjäsiskokset menehtyivät auto-onnettomuudessa
- Kova isku perinteikkäälle hiihtoseuralle – tähtihiihtäjä vaihtoi leiriä
- Krista Pärmäkoski karkasi kauas kaikesta- hiihtotähden kesä näyttää nyt tältä
- Hurja paljastus seiväshypystä – Wilma Heltelän kilpailija teki jotain käsittämätöntä
- Uskomaton putki poikki! Armand Duplantisille yllätystappio
- Suomen ennätysmiehen kausi etenee tahmeasti – nyt tuli rehellinen tunnustus
- Suomalaisheittäjä räväytti Puolassa – ennätys uusiksi ja voitto kotiin
- Hurja aika! Naisten 800 metrillä nähtiin kovin juoksu sitten 1980-luvun
- Suomalaisgolffari senttien päässä voitosta – huippusijoitus toi yli jättitilin