Sami Jauhojärveltä rajua tekstiä Suomen armeijasta – ”Se on valitettavasti sanottava”
Tour de Skillä on hiihdetty tiistaina miesten 20 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailu. Norjan Harald Östberg Amundsen vei voiton Toblachissa.
Amundsen dominoi kisaa vahvasti. Hän voitti mainion lopun hiihtäneen Simen Hegstad Krügerin lopulta 21,2 sekunnilla. Ison-Britannian Andrew Musgrave oli kolmas ja rikkoi norjalaisrintaman. Kuuden parhaan joukossa oli muuten vain norjalaisia.
Johannes Kläbo oli viides ja taipui voittajalle 46,4 sekuntia. Hän on Tourin kokonaistilanteessa kärjessä 16 sekuntia Amundsenin edellä.
Suomalaisten päivästä ei tullut suurta juhlaa. Niko Anttola oli parhaana suomalaisena 21:s. Hän hävisi voittajalle kaksi minuuttia ja 17 sekuntia.
Anttolan tilanne nousi esille myös Viaplayn ennakkostudiossa. Hänen viime kautensa meni pahasti penkin alle. Sami ”Musti” Jauhojärvi intoutui puhumaan aiheesta.
– Se oli selkeä ohikausi. Siellä oli ylikuormitusoireita. Syksyllä hyvinkin palkon. Kävi armeijan kauden -23 päätteeksi, ja se on valitettavasti sanottava suomalaisen urheilun kannalta, että en ole vielä nähnyt urheilijaa, jolle se olisi sopinut.
– Kuormituksen hallinta armeijan aikana on haastavaa. Perusrytmit muuttuvat, ravitsemus osaltaan muuttuu ja sitä kautta on sanottava, että aika monelta suomalaisurheilijalta menee kaksi kautta, kaksi vuotta siihen, että palataan sille tasolle kuin ennen armeijaa, linjasi ”Musti”.
Muista suomalaisista Lauri Vuorinen oli 24:s (+2:27), Arsi Ruuskanen 28:s (+2:37) ja Niilo Moilanen 82:s (+5:18).
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet