Virpi Sarasvuo ällistyi Norjan hiihtotähden touhusta – ”Niin just joo”
Johannes Hösflot Kläbo voitti sunnuntaina miesten Tour de Skin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan. Erik Valnes, Håvard Moseby ja Martin Löwström Nyenget ottivat seuraavat sijat ja veivät Norjan neloisvoittoon.
Suomalaisista Niko Anttola oli 19:s (+13,9), Arsi Ruuskanen 32:s (+23,4), Lauri Vuorinen 38:s (+42,1). ja Niilo Moilanen 68:s (+2.44,2).
Viaplayn asiantuntijat Juho Mikkonen ja Virpi Sarasvuo olivat sitä mieltä, että kärkihiihtäjät eivät laittaneet aivan kaikkea peliin yhteislähtökisassa. Karkumatkan tekeminen olisi ollut liian vaikeaa ja syönyt energiaa.
– Tälle matkalle paukkuja ennakkoon eniten laittaneet totesivat varmaan varsin varhaisessa vaiheessa, että tuon enempää ei kannata niitä paukkuja käyttää. Nyenget ja (Simen) Krügerkin nousivat tosi nopeasti sinne keulaan kärkisijojen tietämille, mutta eivät halunneetkaan varmaan, jos olisivat pystyneetkään, enempää energiaa käyttää. Tämä on vasta toinen kisa pitkällä turneella. Hiihtivät siinä mielessä viisaasti, kommentoi Sarasvuo.
Viaplayn studion juontaja Suvi Hakkarainen nosti sitten esiin, että kolmanneksi tullut Moseby tuli vasta pari päivää sitten varamiehenä Tourille, kun Matz William Jenssen sairastui.
– Niin just joo. Mistäpä muualta löytyy tuollaisella varoajalla… Ei ollut alun perin edes listoilla. On Skandinavia Cupin johtaja tällä hetkellä… Kertoo aika paljon Norjan tasosta, ällisteli Sarasvuo.
Suomen miehistä Lauri Vuorinen suoritti alle odotusten. Hän myönsi myös asia Viaplaylle.
– Vaikeaa oli. Ei voi muuta… Ei vain kulkenut hyvin. Heti alusta saakka tosi vaikeaa ja jopa raskaan puoleista eilisen jälkeen. Ehkä suksestakaan ei saanut tänään hirveästi apua. Oli tavallaan liukas suksi, mutta ehkä pito oli vähän liian ottavaista noihin helpoille pätkille.
– Kokonaisvaltainen (kuormitus). Ei vain lihaksissa, vaan yleisesti. En tiedä mistä johtuu, mutta eilisen jälkeen tuntui hieman raskaamman oloiselta kroppa tänään, selvitti Vuorinen.
Maajoukkuevalmentaja Teemu Pasanen teki myös selväksi, että Vuoriselta odotettiin enemmän.
– Laurilta odotin selkeästi parempaa. Varmasti Lauri itsekin odotti. Täytyy nyt vähän selvitellä, mikä oli, ettei tuon parempaa ollut.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut