Kaksi on poissa: Synkkä tieto Suomen hiihtotähdistä
Hiihdon maailmancup jatkuu viikonloppuna Ranskan Les Rousses’ssa. Siellä nähdään vapaan hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähtökilpailu, perinteisen sprintit sekä perinteisen 20 kilometrin yhteislähtökilpailu.
Suomi lähtee matkaan isolla joukkueella. Se on kuitenkin kaventunut valitettavasti. Hiihtoliitolla oli harmittava päivitys keskiviikkona.
– Vilma Nissinen jää pois Les Roussesin maailmancupista sairastumisen vuoksi. Myös Katri Lylynperä jää pois viikonlopun kilpailuista, koska ei ole sairasteluiden jäljiltä palautunut vielä kilpailukuntoon. Tilalle ei nimetä korvaavia urheilijoita, kertoi liitto.
Nissinen onnistui hyvin Imatran SM-kisoissa, mutta sai ikävän ruokamyrkytyksen kesken viikonlopun. Lylynperä taas jätti SM-kisat väliin. Hän päivitteli viime viikon alussa kuulumisiaan Instagramissa.
– Sairastelu joulun jälkeen on kestänyt kauan. Nyt on jo onneksi päästy ladulle, mutta Imatran SM-hiihdot tulevat liian nopeasti vastaan. Mua siis ei nähdä Imatralla kilpaladulla. Palapelin rakentelua jälleen edessä, mut sepä onkin liiankin tuttua hommaa.
Les Rousses olisi ollut molempien urheilijoiden kannalta merkittävä näyttöpaikka MM-kisoja ajatellen.
Maastohiihto
Maastohiihdon maailmancup
Les Rousses 17.-19.1.2025
Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Vilma Ryytty, Amanda Saari
Miehet
Ville Ahonen, Niko Anttola, Juuso Haarala, Ristomatti Hakola, Miro Karppanen, Emil Liekari, Wiljam Mattila, Niilo Moilanen, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!