Tuomio tuli: Virpi Sarasvuorelta armoton arvio Suomen hiihtoässästä

Norjan Therese Johaug voitti naisten Tour de Skin. Nainen vei myös Alpe Cermisin loppunousun suvereenisti. Kerttu Niskanen oli viimeisen pätkän seitsemäs ja koko kiertueen neljäs.
Suomalaisista toiseksi parhaiten sijoittui Krista Pärmäkoski. Hän tuli sunnuntaina maaliin kymmenentenä ja oli Tour de Skin yhdeksäs. Hän taipui lopulta kokonaiskisassa vain sekunnilla Saksan Victoria Carlille.
– Pärmäkoskella tiukka kamppailu. Sekunnin tappio Saksan Victoria Carlille kahdeksannesta paikasta Tourin kokonaiskilpailussa, päivitteli Sami Jauhojärvi Viaplayn selostuksessa.
Pärmäkoski myönsi itse Viaplayn haastattelussa, että Alpe Cermisin loppunousu oli raskas taival tälläkin kertaa.
– No kyllähän tuo pahalta tuntui. Ei tuo missään nimessä herkkua ollut tuohon nousuun ollut. Lähdin vain taistelemaan. Lopputuloksista näkyi, että vain sekunti kahdeksanteen sijaan. Tuon kun olisi tietänyt matkalla, niin se olisi voinut olla vähän eri. Se on tämän yhteislähdön harmi, kun ei tiedä noita eroja siinä, mutta ei missään nimessä parasta mäkitekemistä mitä on ollut. Väsynyt oli jalka.
– Tiedän, että (Tourilla) on ollut hyviä suorituksia. En ole huolissani. Eilen lähdin rohkeasti siihen yrittämään kovaa vauhtia. Varmaan vähän järkevämmällä hiihdolla tulos olisi voinut olla eri. Mutta toisaalta sitä vauhtia kestää, jos haluaa metsästää mitaleita Trondheimissa (MM-kisoissa), kommentoi Pärmäkoski.
Viaplayn studiossa ollut Virpi Sarasvuo myönsi, että hän odotti Pärmäkoskelta enemmän. Jotain on tehtävä.
– Oli vähän jotenkin alavireinen. Siellä oli niin kuin hetkittäin hyviäkin otteita, mutta vähän jäi sellainen piippuun fiilis, että ei ollut parasta Kristaa. Varmasti nyt on hyvä paikka sitten miettiä ennen MM-kisoja, että minkälaisia peliliikkeitä tämän jälkeen tehdään.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää