Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui

Maastohiihdon miesten maailmancup jatkui Falunissa vapaan 20 kilometrin kisoilla. Iivo Niskanen oli yhdeksäs. Remi Lindholm oli kaatumisesta huolimatta kymmenes.
Muista suomalaisista Perttu Hyvärinen oli 28:s, Markus Vuorela 34:s ja Arsi Ruuskanen 45:s. Voittoon hiihti Norjan Pål Golberg.
Naisissa Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena 11:s. Vilma Ryytty oli päivän 14:s ja Vilma Nissinen 36:s. Oona Kettunen keskeytti kilpailun. Yhdysvaltojen Jessie Diggins voitti.
Kerttu Niskanen ei ollut totutun vahvassa vedossa Falunissa. Iltalehden asiantuntija Reijo Jylhä nosti jo lauantaina esille, että asiaan saattoi vaikuttaa tuleminen Cognen korkeasta ilmanalasta 100 merenpinnan yläpuolella olevaan Faluniin.
– Olet tottunut ylhäällä hengittämään nopeasti. Hyperventiloit, kun tulet ylhäältä alas. Silloin et merenpinnan tasolla kunnolla hengitä sisään. Tämä aiheuttaa sen, että hengityselimistön automatiikka ei tuo kilpailusuoritusta, asiantuntija Jylhä arvioi lauantaina IL:lle.
Niskanen vahvisti asian sunnuntaina Viaplaylle. Jylhän sanat pitivät paikkansa.
– Oli hieman pirteämpää sunnuntaina kuin lauantaina, mutta ei kyllä vielä hyvää. Liian vähän jäi väliin aikaa, kun tulin korkealta. Hengitys on aivan eri tahdissa merenpinnan tasolla kuin korkealla. Se laittaa lihaksiston hapoille. On tällaista ollut ennenkin. Ei jäänyt kuin kolme päivää väliin, kun tulin korkealta, selvitti Niskanen Viaplaylle.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Maailmalta katkeraa tekstiä Saga Vannisen MM-kullan jälkeen
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa