Juhlat voi lopettaa – asiantuntijalta brutaali arvio Kerttu Niskasesta IL:ssä
Kerttu Niskanen onnistui sunnuntaina mainiosti, kun hän taisteli kolmanneksi vapaan hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähtökisassa Cognen maailmancupissa.
Niskasen suoritus keräsi suuret kehut, sillä hän on selkeästi parempi perinteisen hiihtotavan taitaja. Sunnuntaina ero voittajaan Jessie Digginsiin oli 15,4 sekuntia ja kakkoseksi tulleeseen Astrid Öyre Slindiin 10,3 sekuntia.
Pitkän linjan hiihtomies Reijo Jylhä ei kuitenkaan antanut estotonta ylistystä Niskaselle. Kisasta puuttuivat esimerkiksi Ebba Andersson, Therese Johaug, Victoria Carl ja Jonna Sundling.
– Voi melko varmasti sanoa, että puolet poissaolijoista pystyisivät hiihtämään lähemmäs keulaa. Ottamatta yhtään pois Kertun saavutuksesta, hän olisi ollut sijoilla 6–7, mikäli kaikki parhaat olisivat olleet paikalla, paalutti Jylhä Iltalehdelle.
Cognen alamäet sopivat hyvin Niskaselle. Jylhä otti myös esille Niskasen heikkouden alamäissä ja esitti kovan väitteen.
– Vaikka alamäet olivat mutkaisia, niin niissä sai polkea vauhtia. Lujavauhtisissa alamäissä Kerttua rupeaa vähän pelottamaan.
– Sunnuntain kisa oli lupauksia antava. Kun vapaa kulkee, perinteinen voi kulkea vielä paremmin. Kerttu on aikataulussa kohti MM-kisoja, linjasi Jylhä joka tapauksessa IL:lle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus