Kerttu Niskanen romahti – myönsi nopeasti kisan jälkeen karun totuuden

Maastohiihdon maailmancup jatkui tänään Falunissa perinteisen 10 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla. Naisten kilpailun voitti Ruotsin Ebba Andersson.
Krista Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena kahdeksas. Jasmi Joensuu oli yhdeksäs, Kerttu Niskanen kymmenes, Johanna Matintalo 21:s, Vilma Ryytty 49:s ja Anne Kyllönen 52:s.
– Olen ihan tyytyväinen päivän suoritukseen. Tosi hidas keli ja ehkä rytmiä olisi saanut olla vähän enemmän alussa, mutta en tiedä jos olisin lähtenyt kovemmalla rytmillä, niin olisinko sitten jaksanut hiihtää loppuun asti. Suhteessa ihan ok alkuvauhti kuitenkin oli, että en sinänsä jossittele vauhdinjakoa. Mun mielestä tein hyvän suorituksen, vaikka ero keulaan tulikin aika isoksi.
– Vähän yllätti, kun tunne oli omassa tekemisessä ihan ok. Vielä pitää vähän hioa ennen MM-kisoja. Tietysti hyviä merkkejä tämä antoi, että nyt pitää vähän huomioida siihen alkuvauhtiin, että lähtisi hyvin liikkeelle ja tulisi helppoutta tekemiseen. Lopun jaksoin ihan hyvin puristaa. Tässä on aika paljon treeniä alla kotona ja nyt alkaa keventely kohti MM-kisoja, Pärmäkoski kommentoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Kerttu Niskasen tilanne herätti kysymyksiä. Hän on etukäteen yksi mitalisuosikeista Tronheimin perinteisen kympillä.
– Oli rankkaa alusta loppuun. Hirveän tahmean tuntuista hiihtoa. Tämä johtuu osittain siitä, että ollaan oltu niin vähän aikaa vasta merenpinnan tasolla, Niskanen kommentoi Viaplaylle.
– Ei ollut hyvä päivä… Viime maailmancupit kulki hyvin. Leiri meni hyvin, Niskanen vakuutti kuitenkin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää