Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – koko synkkä totuus näki nyt päivänvalon
Suomen hiihtotähdet ovat saaneet osansa terveysmurheista tänä talvena. Nyt on tullut lisää lunta tupaan.
Sprinttitykki Niilo Moilanen sairastui tammikuussa Les Rousses’n maailmancupissa. Kaikki olettivat tuossa vaiheessa, että kyseessä ei ole mitenkään iso juttu. Nyt on kuitenkin paljastunut koko totuus. Moilanen päivitteli tuntojaan Instagramissa.
– Viime viikot on tullut vietettyä kotosalla Kuopiossa, sillä sairastuminen Les Roussesin maailmancupissa ei ollutkaan ihan pikkunuha. Kotiin paluun jälkeen heti lääkäriin ja valitettavasti siellä selvisikin, että kyse on keuhkokuumeesta.
– Diagnoosi kuulosti totta kai pahalta ja ekat ajatukset olivat, että mitenköhän tästä vielä toivutaan tälle kisakaudelle kuntoon. Oireet pysyivät onneksi kohtalaisen lievinä, antibiootit tehostivat ja toipuminen lähti hyvin käyntiin.
– Harjoitteluun on palattu nousevatehoisesti ja kaikki on sujunut hyvin sekä suunnitelmien mukaisesti. Tämä viikko vielä keskitytään kunnon rakentamiseen harjoittelun parissa, joten viikonlopun Vantaan SM-sprintti jää mun osalta väliin. Numerolapun puen rintaan seuraavan kerran Falunin maailmancupissa, selvitti Moilanen.
Moilaselle sateli tsemppiviestejä. Sellaisen tarjoili myös Perttu Hyvärinen.
– Tästäkin muotoutuu vielä hyvä tarina!! tsemppasi itse joulukuussa sairastellut Hyvärinen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan