Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa

Suomalaisen yleisurheilun hallikauden yksi suurista onnistujista on toistaiseksi ollut Emma Tainio.
Tainio voitti reilu viikko sitten 200 metrin aikuisten SM-kultaa Kuortaneella. Vauhti parani entisestään nyt viikonloppuna alle 22-vuotiaiden SM-kisoissa.
Tainio esitti mykistävä ylivoimaa ja paineli voittoon uudella ennätyksellään 23,88. Hän nousi ikäluokan Suomen kautta aikojen tilaston kuudenneksi.
– Se kuulostaa ihanalta. Ihan en vielä päässyt sinne 23,7-alkaviin aikoihin, vaikka sekin oli mielessä, Tainio kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Kaikki peliin, ei ollut mitään muuta mielessä kuin, että haluan vain pois radalta.
Tainio tähtää nyt etenkin 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin, jotka käydään heinäkuussa Norjan Bergenissä.
– Ei tässä kesään pitkään ole. Aloittelen kisaamista jo toukokuun loppupuolella. Harjoittelua jatketaan samalla kaavalla. Se on näköjään toiminut, Tainio sanoi.
Kakkoseksi sunnuntaina juossut Katja Luukkola hävisi voittajalle 0,67 sekunnilla.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa