Hehkutukselle stoppi: Hiihtomaailmasta raju väite Johannes Kläbosta
Norjan hiihtotähti Johannes Kläbo otti upeasti kuusi MM-kultamitalia kotikisoistaan. Mies avasi tuntojaan Instagramissa.
– Olen kuvitellut tämän hetken mielessäni miljoonia kertoja, mutta en voi silti uskoa, että tämä on totta. Kuuden mestaruuden voittaminen kuudesta täällä Trondheimissa, kaupungissa jossa kasvoin, on enemmän kuin voitto. Se on unelma, jota olen kantanut mukanani joka päivä useita vuosia.
– Olen harjoitellut ja uhrannut sen eteen. Puskenut läpi epäilyjen ja tuskan. Mutta en koskaan uskaltanut sanoa sitä ääneen. Se tuntui liian isolta, liian mahdottomalta. Ja nyt, tässä minä seison kotiyleisöni edessä kuusi MM-kultaa kaulassani. Tämä on enemmän kuin annoin itseni toivoa.
Kaikki eivät ole seuranneet Kläbon juhlia suurella innolla. Venäläinen ampumahiihtolegenda Dmitri Vasiljev teki oman näkemyksensä selväksi R-Sportilla.
– Uskon, että Aleksandr Bolshunovin ja muiden meidän huippuhiihtäjiemme osallistuminen MM-kisoihin, olisi tehnyt Kläbolle mahdottomaksi kuuden kisan voittamisen. Tämä on selvää, ei vain meille, vaan koko hiihtomaailmalle.
– Jos Venäjän hiihtäjät olisivat osallistuneet kisoihin, eivät he olisivat antaneet Kläbolle ja norjalaisille tuollaista mahdollisuutta kerätä mitaleita. No, annetaan heidän nauttia nyt, linjasi Vasiljev.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – totuus saattoikin olla jotain muuta
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- IS: Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen – ”pikkujutusta” tuli iso rangaistus
- Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos hylättiin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”