IL: Krista Pärmäkoski sanoi hotellilla selvän viestin Suomen naishiihtäjälle – sitten tuli lähtö

Hiihdon MM-kisat saivat suomalaisittain loistokkaan alun, kun Lauri Vuorinen otti vapaan sprintin pronssia. Kyseessä oli suuri iloinen päivä myös Vuorisen kumppanille Johanna Matintalolle.
Matintalo ei ollut hiihtostadionilla katsomassa sprinttipäivää. Hän saapui kuitenkin pelipaikalle, kun Vuorinen oli napannut mitalin.
Matintalo paljasti Iltalehdelle, että hän meinasi jäädä hotellille. Lopulta Krista Pärmäkoski puuttui peliin.
– Mietin, onko minun järkeä edes lähteä tänne, kun bussilla kestää 20 minuuttia tulla. Krista ja tytöt sanoivat, että nyt vain takki päälle ja matkaan. Ei näitä kuitenkaan tule elämässä montaa kertaa, kertoi Matintalo Iltalehdelle.
Matintalo oli iloisesti yllättynyt kihlattunsa touhusta. Hän uskoi, että Vuorinen sai kilpailla paineettomassa tilassa.
– Viime kauden jälkeen varmuus omasta perustasosta on noussut. Tässä päivässä vaikutti myös se, että hiihdettiin vapaalla. Veikkaan, että Laurilla ei ollut myöskään menestyspaineita, koska häntä pidetään varmempana perinteisen hiihtäjänä, Matintalo pohtii.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan