Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
Norjalla on hurja taso myös miesten ampumahiihdon puolella. Strula Holm Lägreid aloitti taistelemalla kakkoseksi Pokljukan maailmancupin lyhennetyllä normaalimatkalla.
Kova taso tarkoittaa myös sitä, että kaikki kovat nimet eivät pääse mukaan kisoihin. Olympiavoittaja Vetle Sjåstad Christiansen joutuu katsomaan kisat kotisohvalta käsin.
Christiansen tunnetaan suorapuheisena miehenä. Hän ei peitellyt pettymystään, kun hän puhui asiasta NRK:lle.
– En perhana voi mitenkään ymmärtää, miksi en päässyt mukaan Pokljukaan. Tämä on täysin turhauttavaa. Jos olisi mahdollista, niin vaihtaisin työnantajaa, valitti Christiansen.
Christiansen nimettiin IBU Cupin kisoihin Otepäähän. Hän ei kuitenkaan Viroon lähde.
– En pystynyt käsittelemään sitä. En voinut jäädä Otepäähän IBU Cupiin ja teeskennellä, että kaikki on ok.
Norjan joukkueen pomo Per Arne Botnan vastasi NRK:lle Christiansenin syytöksiin.
– Olemme mukana urheilun huipulla. Aina jotkut valitaan ja jotkut jätetään valitsematta. Ulos jääminen tapahtuu melko usein, linjasi Botnan.
IBU Cupissa loistavassa iskussa ollut Christiansen otti esille myös mielenterveyteen liittyvät seikat.
– Liitto kertoo olevansa erittäin huolissaan mielenterveyttä koskevien asioiden kohtaamisesta ja sitten he kohtelevat urheilijoita näin. Erittäin outoja valintoja, hämmästeli urheilija.
Botnan ei pitänyt siitä, että Christiansen otti esille tuon näkökulman aiheeseen.
– Totta kai kaikki ulos jäävät ovat pettyneitä. On ymmärrettävä se, että hän on pettynyt, mutta pitäisi olla varovainen, kun ottaa esiin mielenterveyden.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun