Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
Valmentaja Valentin Kononen ei jatka kiilpakävelijä Veli-Matti ”Aku” Partasen valmentaja, kertoo SUL.
Partanen aikoo jatkossa suunnitella oman harjoittelunsa itse. Hän leireilee jatkossa lajin muiden huippunimien kanssa Euroopassa.
– Halusin ottaa enemmän vastuuta omasta tekemisestä. Olen 33-vuotias. Pitkän uran mukana minulle on kertynyt kokemusta miten eri harjoitusmetodit toimivat ja miten oma kroppa toimii. Tämä ratkaisu mahdollistaa minulle paremmin oman kropan kuuntelun, Partanen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Minulla on suuri kunnioitus ja kiitollisuus Vallua kohtaa. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä, mutta katson, että tähän kohtaan tämä on oikea päätös. Vallu on itsekin sanonut, että pysyäkseen nousseen kansainvälisen tason mukana pitää lisätä yhteistyötä lajin huippujen kanssa, Partanen sanoo.
Kaksikon yhteistyö alkoi kesällä 2012. Kononen oli nostamassa Partasta lajin huipulle. Tämä on napannut esimerkiksi 20 kilometriltä MM-kisojen kuudennen ja EM-kisoissa viidennen sijan sekä olympiakisojen 50 kilometrillä 9. sijan.
– Tämä on Akun uran kannalta välttämätöntä, että hän pystyy nousemaan askeleen urallaan eteenpäin. Niin tein aikanaan itsekin, Kononen sanoi itse Partasen peliliikkeestä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti