Pihalle maajoukkueesta – ampumahiihtotähti sanoi nyt suorat sanat
Myös ampumahiihdossa on edessä olympiakausi. Se tekee myös maajoukkuevalinnoista varsin mielenkiintoisia.
Nyt kuohuu Norjassa. Maan ampumahiihtoliitto tiedotti tällä viikolla, ketkä kuuluvat tulevan kauden maajoukkueeseen.
Yksi nimi loisti poissaolollaan: Karoline Knottenia ei valittu Norjan naisten joukkueeseen. Hän hämmästeli itsekin asiaa.
– En ymmärrä tätä itsekään, sanoi Knotten Norjan TV 2:lle.
– Olen vahvasti ilmaissut, että haluan olla mukana joukkueessa Norjan parhaiden naisten kanssa. Olin mukana mestaruuskisojen arviointitilaisuudessa, ja kaikki sanoimme, että haluamme parempaa yhtenäisyyttä ja yhteistyötä. Se on aina ollut tavoitteeni.
Ongelmaksi muodostui se, että Knotten ei halua olla mukana kaikissa harjoituksissa maajoukkueen kanssa. Hän harjoittelee muita enemmän korkealla.
– Minulle sanottiin, että minun pitää osallistua 100-prosenttisesti kaikkiin harjoituksiin. Kun olympialaiset ovat korkeassa ilmanalassa, tuntuu että harjoittelu korkealla on tärkeintä.
Lajilegenda Ole Einar Björndalen yllättyi myös Knottenin kohtalosta. Hän odotti jonkinlaista ratkaisua asiaan.
– Olen yllättynyt, että he eivät päässeet yhteisymmärrykseen. On selvää, että heillä on eroa harjoitusfilosofian suhteen, joten jotain on tapahtunut ja on ristiriitaisuuksia. Knottenin taso on vaihdellut, mutta huippuhetket ovat fantastisia, sanaili mies TV 2:lle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä