Suomalaiselle hiihtotähdelle selvisi brutaali totuus – ”Aikamoinen shokki”

Hiihtäjä Oona Kettunen palasi viikonloppuna kisoihin. Hän urakoi SM-kisoissa kaikkina kolmena päivänä.
Kettusen kausi sai karun käänteen helmikuun puolivälissä, kun hän debytoi maailmancupissa maajoukkueessa. Nainen kaatui ja satutti kätensä. Leikkausta ei vaadittu, mutta käsi oli kipsattuna neljä viikkoa.
Kettunen ei ollut paluukisoissaan kovassa iskussa. Hän jäi SM-kisojen päätösmatkalla naisten 30 kilometrin vapaan kisassa 16:nneksi ja taipui reilut kahdeksan minuuttia voittajalle.
Avoimesti hyvistä ja huonoista hetkistään kertova Kettunen jakoi tuntojaan Instagramissa.
– Ei sellainen kauden lopetus kuin toivoin. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että kolme kisaa puolikylmiltään oli liikaa. Jo alkuverryttelyssä huomasin, että kaksi vauhdikasta vitosta olivat aikamoinen shokki lihaksistolle ja jalat olivat aivan betonia. Yhden kierroksen niillä pystyi kisaamaan vielä jollain lailla, mutta sen jälkeen ainut tavoite oli rämpiä maaliin asti.
– Tein parhaani, ja ehkä vähän liikaakin, jotta olisin pystynyt vielä tällä kaudella hyviin suorituksiin. Vaikka se ei näissä kisoissa näkynyt niin uskon, että työ palkitaan aikanaan. Onneksi epäonninen loppukausi ei vie alkukauden onnistumisia pois. Tää oli mun uran paras kausi, vaikkei juuri nyt siltä tunnukkaan, selvitti Kettunen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hiihtotähti Jonna Sundling vaihtoi treenivaatteet aivan toisenlaiseen lookiin – fanit ällistyivät näkemästään
- Suomalaisesta yleisurheilijasta kuoriutui ”kauhumorsian” – näin se tapahtui
- Merkki keski-iästä: Kaisa Mäkäräinen paljasti, mitä oikein tuli tehtyä
- Toni Niemisen elämässä tapahtuu taas – ”Aletaan tutustumaan toisiimme”
- Kunnon päätösbileet – Suomen hiihtotähdet villiintyivät
- IS: Suomalainen hiihtolegenda on kuollut – yhteen kysymykseen ei ole vielä vastausta
- Suomen yleisurheilulupaukselta mahtava paluu – kiekkoilijarakas mukana juhlissa
- Juha Mieto laukoi IL:lle harvinaisen selvää tekstiä Suomen hiihtotähdistä
- Se oli siinä: Antti Tuisku heitti hyvästit
- Valmentaja avasi nyt suunsa – latasi Ylelle ikävän totuuden Oliver Helanderista
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Pihalle A-maajoukkueesta – suomalaisen hiihtotähden kohtalo pöyristyttää
- Se oli siinä? – Yle: Tämä on totuus Wilma Murron tapauksesta
- Se oli siinä: Antti Tuisku heitti hyvästit
- Timmissä tikissä – entisen hiihtolupauksen Anita Korvan salipäivitys kääntää katseita
- Valmentaja avasi nyt suunsa – latasi Ylelle ikävän totuuden Oliver Helanderista
- Suomen yleisurheilulupaukselta mahtava paluu – kiekkoilijarakas mukana juhlissa
- Eroava Riitta-Liisa Roponen paljasti nyt mitä seuraavaksi tapahtuu
- Therese Johaugille shokkihoitoa – kaiken nähnyt asiantuntija ällistyi
- Sieltä se tuli – SE-nainen laittoi ennätyksensä uusiksi