Suomalaisesta yleisurheilijasta kuoriutui ”kauhumorsian” – näin se tapahtui
Moukarinheittäjä Suvi Koskinen on yksi niistä suomalaisista yleisurheilijoista, jotka ovat onnistuneet hyödyntämään hienosti myös sosiaalista mediaa saadakseen lisää faneja.
Koskinen on kertonut viime aikoina jonkin verran häävalmisteluistaan. Hän on menossa naimisiin lähiaikoina.
Muun muassa Pariisin olympialaisissa Suomea edustanut Koskinen on nyt kirjoittanut huvittuneena yhden anekdootin Instagramissa.
– Nyt voi taas hymyillä. Viime viikko(i)na musta tuli just se kauhumorsian, jollaisista tuli aikoinaan tv:ssä ohjelmia. Ostin jo viime syksynä mekon, mutta siihen piti tehdä muutoksia. Valitettavasti mekosta tuli liian lyhyt mulle ja näin ollen se ei voinutkaan enää olla ”the one” mulle. Pikku kuumotukset, kun monessa häämekossa on 5-7kk tilausajat ja meidän häihin ei enää kovin kauaa oo.
– Onneksi eilen Helsingin reissulla löysin uuden mekon, jonka sain kotiuttaa heti. Nyt voin taas hengittää haha. Sorry läheiset, oon taas palautunut normaaliksi. Lukuunottamatta tätä pientä paniikkia kaikki etenee hyvin ja stressivapaasti, selvitti Koskinen.
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää kuvia.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”