Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”

Suomen naisten hiihto on kaivannut viime vuosina uusia läpimurtoja. Sellaisen toi päättyneellä kaudella Vilma Ryytty.
Lähtökohdat eivät kuitenkaan olleet helpot. Ryytty on tehnyt asian harvinaisen selväksi Instagramissa.
– En ois treenikauden alussa vuosi sitten arvannu mitä kaikkee kausi tuo tullessaan. Kesä ei ollu helppo, syksy vielä vaikeempi ja kisakauden alku vaikein. Taustalla oli monia tekijöitä, mutta erityisesti erilaiset terveysongelmat laitto kapuloita rattaisiin ja uskoa koeteltiin aika isolla kädellä.
– Marraskuussa en olis uskonu, että tuun hiihtämään aivan pian elämäni parasta vauhtia. Pikku breikki joulukuussa kisahommista oli käänteentekevä, en oikein itsekään ymmärrä miten nopeasti asiat voi muuttua. Mutta, ne voi.
Ryytty olikin sitten sensaatiomaisessa iskussa. Hän ylsi useaan otteeseen 20 parhaan joukkoon maailmancupissa. Kruununa oli 12. sija Cognen vapaan hiihtotavan 10 kilometrin kisassa helmikuun alussa.
– Tammikuun alusta lähtien sain hiihtää elämäni parhaassa kunnossa koko kauden loppuun asti ja nautin siitä ihan älyttömästi. Loppujen lopuks, oon todella kiitollinen, että sain kokee kaiken tän, myös ne huonoimmat hetket. En oo koskaan oppinu itestäni, urheilusta ja hiihosta yhtä paljon, kun viimesen vuoden aikana, avasi Ryytty.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan