Nyt alkoi tapahtua: Eveliina Määttänen teki merkittävän muutoksen
Juoksija Eveliina Määttänen on ottanut viime vuonna kehitysaskelia urheilu-urallaan.
Paljon Etelä-Afrikassa harjoitellut Määttänen on panostanut paljon myös tulevaan kesäkauteen. Nyt nainen paljastaa, että myös hänen taustoissaan tapahtuu muutos. Määttänen kirjoitti asiasta Instagramissa.
– Upeita uutisia urheilupolultani. Saan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi tiimini vahvistukseksi kokeneen urheilumanagerin Atte Varstan.
– Atte tuntee yleisurheilun omasta nuoruudestaan ja on kartoittanut managerikokemuksensa autourheilumaailmassa. Sen lisäksi hän luennoi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa yrittäjyydestä. Ollaan saatu jo huomata, että urheilussa, yrittäjyydessä ja keravalaisuudessa on monta yhdistävää tekijää.
– Atte tulee auttamaan mua tekemään tästä urheilutouhusta entistäkin ammattimaisempaa. En malta odottaa millaisia asioita pääsen oppimaan ja hänen kanssaan yhdessä suunnittelemaan. Nyt jo meillä on kehitteillä aivan mieletön ja ainutlaatuinen yhteistyökuvio, jossa mun urheilu-uraa tukemaan lähtevät yritykset pääsevät hyötymään myös liiketoimintaa kehittävästä valmennuksesta.
– Minulle tärkeitä arvoja ovat yhteistyö ja toisten tukeminen. Toisten tsemppaaminen ei ole pois omasta menestyksestä, vaan voi toimia äärimmäisen suurena voimavarana. Yhteisöllisyys, avoimuus ja rohkea ajatusten vaihtaminen ovat väylä kehittymiseen, selvitti Määttänen Instagramissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet