Antero Mertaranta lausui Avussa brutaalin totuuden Suomen aitajuoksunaisista

Pitkän linjan selostaja Antero Mertaranta on keskittynyt viime aikoina jääkiekon lisäksi myös yleisurheiluun.
Mertaranta on puhunut Avussa suomalaisten pika-aitureiden tilanteesta. Hän muistutti karusta totuudesta.
– Ja taas ollaan tässä tilanteessa, meillä on loistava viiden naisen maajoukkue, jos mietitään Euroopan tasolla. Meillä on kuitenkin viisi naista, jotka on pyyhkinyt 12,90 tuntumaan pikkusen allekin jopa, niin siitä ei ole epäilystäkään.
– Mutta sitten kun mennään, lähdetään nyt siitä liikkeelle, puretaan sen olympia- ja MM-taso ensin. Ei mitään asiaa finaaliin, välieriin vaatii nappijuoksua. Mutta sen sijaan Euroopan tasolla on mahdollista välieräjuoksuihin päästä jopa kenties vähän pidemmälle.
– Sen takia musta niin kuin Saara Keskitalo on hyvä esimerkki. Hän on juossut pari hyvää juoksua. Jopa nyt juoksi Puolassa reilu viikko sitten, niin kaksi hyvin tasaista juoksua. Vaikeisiin on olla suhteellisen yli metrin vastatuuleen.
– Tiedetään, että (Nooralotta) Neziri juoksi vuosikausiin pitkästä aikaa alle 13 sekunnin ylipäätään. Mutta eihän se kerro vielä yhtään, mitä se 12,95. Sitten on Lotta Harala, joka vasta ikään kuin avaa kauttaan. (Reetta) Hurskeen jalkavammat tiedetään. Niin tässä on tämmöisiä kysymyksiä paljon. Ja jos katsotaan tällä hetkellä naisten pika-aitojen tilannetta maailmalla, Yhdysvallat on täysin ylivoimainen hallitsija siellä, selvitti Mertaranta.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ristomatti Hakola yllätti – ihasteli maajoukkuehiihtäjän ulkonäköä julkisesti
- Suoraa tekstiä: Ella Junnila sanoi selvät sanat Suomen yleisurheilutähtien väleistä
- Nooralotta Nezirin toiminta ällistyttää – ”Onko tämä laillista?”
- IS: Näin Seppo Rädyn maailma romahti – ”Armoton pettymys”
- Suvi Minkkisen päivitys herätti huolen – totuus selvisi nyt kaikille
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Shokkiuutinen tuli – hiihdon maailmantähden elämä muuttui silmänräpäyksessä
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Suoraa tekstiä: Ella Junnila sanoi selvät sanat Suomen yleisurheilutähtien väleistä
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Nooralotta Nezirin toiminta ällistyttää – ”Onko tämä laillista?”
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- IS: Näin Seppo Rädyn maailma romahti – ”Armoton pettymys”
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä