Eronnut suosikkitoimittaja Laura Arffman paljasti – tämä mies on nyt tullut harvinaisen tutuksi
Ylen toimittaja Laura Arffman on tuttu näky hiihdon ja yleisurheilun puolella. Viime aikoina hänet on nähty toimittajana myös esimerkiksi pesäpallon puolella.
Arffmanin elämässä tapahtui iso muutos alkuvuonna. Hän kertoi tuolloin eroavansa aviomiehestään Anssi Pentsisestä.
– Elämäni kymmenen parasta vuotta. En olisi koskaan uskonut, että tämä päivä koittaa. Alkuvuodesta ajettiin täysillä päin seinää enkä tiedä miten tästä itseni kasaan. Olisin ollut valmis tekemään meidän eteen enemmän. En olisi halunnut tätä vielä julkisuuteen, mutta media päätti sen puolestani, kirjoitti Arffman tuolloin Instagramissa.
Arffman on nyt hauskuuttanut seuraajiaan Instagram Storiesissa. Hän kertoi, että nykyään on tullut säännöllisesti tavattua lähinnä yhtä ihmistä.
– Ehkä hieman yllättävästikin Janne Ukonmaanaho on henkilö, jota tapaan kaikista säännöllisimmin ja oikein kalenterin kera, sanaili Arffman.
Arffman käy siis hammaslääkärinä työskentelevän Ukonmaanahon vastaanotolla. Myös yleisurheiluvalmentajana tunnettu ex-juoksija pitää yhtä Ylen toimittajan Petra Mannerin kanssa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa