Maalissa selvisi karu totuus: Suvi Minkkiselle kävi huonosti

Vuokatissa järjestettävä SkiRun Challenge Vuokatti saatiin kisattua loppuun keskiviikkona. Miesten sarjan voitti Miro Karppanen ja naisten kisan ampumahiihtäjänä paremmin tunnettu Sonja Leinamo.
Urakka alkoi tiistain rullahiihtoprologilla. Keskiviikkona kilpailtiin neljän kilometrin juoksuosuus ja sitten rullahiihtokilpailu.
– Aamun juoksu tuntui vähän tahmealle, joten vähän jännitti, että mitenhän tämä tästä lähtee. Oli kuitenkin yllättävän hyvän tuntuista hiihtoa ja ei voi olla kuin tyytyväinen.
– Olin ihan varma, että en saa muita kiinni, mutta yhtäkkiä he alkoivat kuitenkin lähestymään. Vaaran alla otin vähän happea ja siinä oli myös Oona (Kettunen), joten ajattelin että tuohon perään täytyy kyllä lähteä, Leinamo kertoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Mukana ei ollut kaikkia Suomen parhaita naishiihtäjiä. Leinamo sai kuitenkin itselleen esimerkiksi Oona Kettusen päänahan. Kettunen oli toinen ja Selene Rossi kolmas.
Viime kauden ampumahiihtosensaatio Suvi Minkkinen jäi pahasti kärjestä. Hän oli kokonaistuloksissa kahdeksas ja hävisi Leinamolle peräti kaksi ja puoli minuuttia.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Timmissä tikissä: Hiihtoässä Anne Kyllönen esitteli rantakuntoaan
- Jasmi Joensuu yllätti fanit uimapukukuvallaan
- Nooralotta Neziri ällistytti fanit toiminnallaan
- IS: Suomen yleisurheilunaisten huoneessa kävi yöllinen miesvieras
- Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja puhui suunsa puhtaaksi leirin jälkeen
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat
- Nooralotta Neziri yllätti faninsa – jakoi sensuelleja mallikuvia
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Turha sitä on valehdella: Suomen ampumahiihtotähti myönsi ikävän totuuden
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- Lotta Haralan sai shokkitiedon – kaikki musteni alta aikayksikön
- Nyt se on julkista tietoa: Totuus Wilma Murron tilanteesta selväksi
- Lähtöpassit Wilma Murrolta saanut valmentaja laukoi nyt kovaa tekstiä IL:ssä
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Hiihdon maailmantähti katsoi Iivo Niskasen touhua kesällä – nosti kädet pystyyn
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja puhui suunsa puhtaaksi leirin jälkeen