Sontaa tuli joka suunnasta – Maria Huntington tukki nyt kaikkien suut näillä faktoilla
Maria Huntington teki komean yleisurheilu-uran. Nainen sai kuitenkin osansa myös kritiikistä.
Kaikki eivät hyväksyneet Huntingtonin aktiivista sosiaalisen median toimintaa. Nainen sai rajua kritiikkiä etenkin vaikeina hetkinä.
Huntington laittoi kesällä 2023 urheilu-uransa tauolle. Hän ilmoitti seuraavan vuoden tammikuussa lopettavansa uransa.
Nyt 28-vuotias nainen on onnistunut löytämään itselleen yleisön sosiaalisessa mediassa. Hän on nykyään eräänlainen somevaikuttaja, joka kertoo esimerkiksi äitiydestä.
Huntington on nyt lähettänyt Instagramissa selvän viestin. Hän halusi muistuttaa niitä ihmisiä, jotka häntä epäilivät.
– Aina ne ensimmäiset saa eniten epäilyksiä, kunnes muut seuraa perästä… Naureskelevia kommentteja, vinoon katsomista ja ihan julkista kritisointia. Kaikkea tätä mä koin urheilu-uralla kun näin jo vuonna 2018 mahdollisuuden luoda henkilöbrändin somen ja muun median avulla, joka myöhemmin loisi mulle kokonaan uuden uran.
– Ihan aina kun uskallat tehdä asioita eri tavalla kun muut saat kritisointia ja epäilyjä muilta osaksesi. Miksi? Koska muut ei oo vielä uskaltanut tehdä sitä mitä sä teet… ihasteli Huntington kuvatekstissä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun