Suomalaisjuoksijalta järjetön ennätysparannus – hurjaa uhoa kisan jälkeen

Kuortaneen kisojen olosuhteiden pelättiin vaikeuttavan huippuaikojen tekemistä. Radalla tehtiin kuitenkin kovaa jälkeä.
Yksi iso onnistuja oli Konsta Alatupa. Hän paineli 400 metriä aikaan 46,53 ja rikkoi ennätyksensä 0,46 sekunnilla.
– Ei voisi paljon huonompi sää nelkulle olla. Kylmä ja sateinen ja takasuoralla kova vastainen. 45 sekunnin aikaa pukkaa, nelkku paranee kilpailemalla, Alatupa kommentoi SUL:n tiedotteella.
Alatupa on ilmoittanut tavoittelevansa Suomen ennätyksen rikkomista. Markku Kukkoahon SE-aika on 45,59.
Alatupa kommentoi kisaansa myös Instagramissa. Hän avasi tarkemmin tapahtunutta.
– Kokeilin eilen rauhallisempaa vauhdinjakoa, millä lohkes puol sekkaa enkasta: uus enkka on 46,53! Tarkkoja väliaikoja en tiedä, mutta arvioisin 200m ja 300m väliaikojen olevan n. 22,5 ja 34,0. Kova vastatuuli takasuoralla pakotti säästämään voimia loppusuoralle, jolloin askel suorastaan rullasi Lahden juoksuun verrattuna.
– Keli oli huonoin mahdollinen nelkulle: kylmä (<10C), sateinen ja tuulinen. Ja silti napsuu. Uuden-Seelannin ennätysmies on juossut tänä kautena 45,88 (Kuortaneella 46,54). Siitä voi myös spekuloida kelin vaikutusta lopputulokseen.
– Seuraavaksi saadaan vähän kontrastia näihin keleihin, kun pääsen ensi viikolla edustamaan Suomea Madridin EM-joukkuekilpailun 400m:lle ja viestiin. Lämpöä on luvattu lähes 40astetta. Jos nyt sitten loppukaudesta löydettäisiin kultainen keskitie myös näiden kelien suhteen, selvitti Alatupa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yle: Suomalainen yleisurheilutähti todisti surullista näkyä – mitään ei ollut tehtävissä
- Lotta Harala romahti äkillisesti rajusti – joutui myöntämään ikävän totuuden
- Timmissä tikissä: Hiihtoässä Anne Kyllönen esitteli rantakuntoaan
- Jasmi Joensuu yllätti fanit uimapukukuvallaan
- Nooralotta Neziri ällistytti fanit toiminnallaan
- IS: Suomen yleisurheilunaisten huoneessa kävi yöllinen miesvieras
- Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja puhui suunsa puhtaaksi leirin jälkeen
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat

- Lotta Haralan sai shokkitiedon – kaikki musteni alta aikayksikön
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Nooralotta Neziri ällistytti fanit toiminnallaan