Brutaali totuus Oliver Helanderista paljastui – teki silti jättitilin
Keihäänheittäjä Oliver Helander on tehnyt paluun kilpakentille. Helander kilpaili perjantaina Mikkelissä.
Kyseessä oli Helanderin kauden toinen kilpailu. Pitkän harjoittelutauon viime kauden jälkeen pitänyt EM-pronssimitalisti voitti heikolla tuloksella 78,41. Toiseksi tuli Yhdysvaltain Donavon Banks tuloksella 77,80.
– Tulos on aika huono. Mahdollisuuksia vielä on, kesää on jäljellä.
– Tekniikka on hakusessa. Tänään ei ollut yhtään onnistunutta suoritusta. Seuraavaksi aion kilpailla Berliinissä, vuodatti Helander SUL:n tiedotteella.
Helander teki kaikesta huolimatta kivan tilin. Hän sai 2 500 euron rahapalkinnon voiton myötä. Rebecca Nelimarkka sai myös 2 500 euron shekin voitettuaan naisten kisan tuloksella 56,22.
– Tyytyväinen olen, varsinkin neljänteen heittoon. Viimeisen yrityksen jätin käyttämättä, koska säästelen kuntoa Tampereelle. Lajivoitosta saamani 2500 euroa oli suurin saamani rahapalkinto.
– Kilpailen seuraavaksi Tampereen Eliittikisoissa. Ja elokuussa on tarkoitus Tampereen (nuorten) EM-kilpailuissa rikkoa kuusikymppinen, Nelimarkka avasi tiedotteella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”