Hehkutukselle stoppi – IL:n asiantuntijalta tylyjä totuuksia Saga Vannisesta
Saga Vanninen lähtee suosikkina lauantaina alkavaan alle 23-vuotiaiden EM-kisojen seitsenotteluun.
– Täällä näkee missä se kunto menee. Koen myös, että minulla on tänä kesänä kaksi pääkisaa. Tämä on toinen niistä, ja Tokion MM-kilpailut on se toinen, Vanninen sanoi SUL:n tiedotteella.
Vanniselta odotetaan Suomen ennätystä. Nykyinen SE-tulos 6 404 on Satu Ruotsalaisen nimissä.
– Sanoisin, että ennätysmahdollisuus on jokaisessa lajissa. Ehkä keihäs on sellainen, että siinä saa onnistua hyvin, jos enkan meinaa heittää. Se ei ole sellainen realistinen tavoite siinä lajissa, mutta jos olosuhteet ovat kunnossa, muissa lajeissa pystyn ennätyksen tekemään, Vanninen sanoi.
– Suomen ennätyksen pitäisi mennä ilman muuta, arvioi valmentaja Erki Nool SUL:n tiedotteella.
Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare katsoi isoa kuvaa aikuisten sarjan suhteen. SE-tason tulokset eivät riitä vielä mihinkään
– Suomen ennätys ei ole Sagan tasoiselle urheilijalle ja talven otteita ajatellen suuri haaste. SE-tulos ei ole huono, mutta ei myöskään kansainvälisellä mittapuulla valtaisa. Vastustajat vetävät 6 800–7 000 pistettä.
– Juoksukunnon pitää olla selvästi parempi kuin kesäkuussa, jotta SE syntyy, paalutti Bryggare IL:lle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Kaikki yleisurheilun EM-kisoista 2026
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Suomen joukkue romahti ampumahiihdon sekaviestissä
- Norjan ampumahiihtotähti ulos maailmancupista
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Kokenut arvokisahiihtäjä putoamassa olympiakoneesta
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”