Katse kohdistui Haralaan ja Hurskeeseen – Suomen teinitähti tekikin kuin vaivihkaa hirmujuoksun
Lotta Harala ja Reetta Hurske olivat huomion keskipisteinä keskiviikkona Tampereen Motonet GP:ssä, kun oli vuorossa naisten 100 metrin aidat.
Harala olikin varsin mainiossa iskussa. Hän paineli kakkoseksi ajalla 12,77.
– Tuntui, että kun pääsin juoksun päälle, tapahtui jotakin ja sain kerran sen korjattua, mutta taas tuli jotain, jonka sain korjattua, eli se ei ollut ihan sujuvaa loppuun asti, pohti Harala SUL:n tiedotteella.
Hurske taas oli isoissa vaikeuksissa. Finaalissa tuli keskinkertainen kellotus 13,03.
– Odotin tältä päivältä vähän enemmän. Nyt finaalissa oli parempi jalka, mutta se meni aitojen kolhimiseksi ja siihen meni kauden paras aika.
– Finaalissa oli ehkä vähän turhautumista alkuerän jälkeen. Se oli tosi huono veto. En päässyt siinä yhtään mihinkään, myönsi SUL:n tiedotteella.
Kaksikon taustalla tehtiin kuitenkin melkoinen suomalaissensaatio. Saga Vannisen tasoiseksi ottelijalupaukseksi arvioitu Enni Virjonen oli nimittäin hirmuisessa vedossa.
18-vuotias lahjakkuus paineli alkuerissä uuden ennätyksensä 13,50. Ennätys parani peräti 0,23 sekuntia. Finaalissa tahti vielä koveni, kun Virjonen tykitti ajan 13,46. Se on Suomen 19-vuotiaiden kautta aikojen tilaston seitsemänneksi paras aika. Ajan arvoa nostaa se, että Virjonen kompasteli finaalin alussa ja kaatoi ensimmäisen aidan.
Virjoselta odotetaan paljon alle 20-vuotiaiden EM-kisojen seitsenottelussa. Nuo kisat järjestetään Tampereella kahden viikon päästä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta