Ongelmissa olevalta Viivi Lehikoiselta pysäyttävä päivitys – jakoi nyt koko totuuden
Suomalainen aitajuoksija Viivi Lehikoinen on vielä varsin kaukana uransa parhaasta kunnosta.
Reilu viikko saatiin hieman parempia merkkejä. Lehikoinen paineli tuolloin Madridissa 400 metrin aidoissa ajan 55,80. SE-nainen on kuitenkin paljon esimerkiksi Hilla Uusimäkeä jäljessä. Tämän nimissä oleva kauden kotimainen kärkiaika on 54,94.
Lehikoinen on jakanut sosiaalisessa mediassa tunnelmia. Hän julkaisi Instagramissa videon, jossa muistutettiin koko urheilijan elämästä.
– Tein tän videon erityisesti inspiraationa mulle itselle, koska mua on aina rauhoittanut ennen kisoja ajatus siitä, miten paljon oon tehnyt töitä tavoitteiden eteen. Ja kuinka nyt olis tavallaan edessä se ”helpoin” osuus.
– Eihän se tietenkään helppo ole, mutta kuitenkin vain pieni osa siitä urheilijan matkasta. Suurin osa ei varmasti edes voi ymmärtää sitä työtä ton 1% eteen, vaikka tosiasiassa suurimman osan ajasta urheilijan elämä on vaan valmistautumista seuraavaan kilpailuun, linjasi Lehikoinen.
Lehikoinen ei onnistunut sunnuntaina toivotulla tavalla. Hän jäi aidatulla ratakierroksella Berliinissä aikaan 56,35. Hän päivitteli maanantaina fiiliksiään Instagram Storiesissa.
– Okei, otan takas et kisaaminen helpoin osuus. Mun verkka oli tosi hyvä, mut aloin epäilee itteeni ja siinä sit tauluun 56,35. Kaks ekaa aikaa meni tosi hyvin, mut en tiedä mitä ajattelin sen jälkeen. Tsiisus. Mun pää ei aina ihan oo pysyny mun kehon mukana tänä vuonna mut yritetään.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- 16-vuotias Alisa Launonen loisti jälleen – historiallinen saavutus jäi hiuksenhienosti kesken
- EM-kultaa Suomeen – suomalainen teki hurjan tempun
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Armand Duplantis myönsi huolensa – reisi petti juuri ennen EM-kisoja
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Legendaarinen maailmanennätys rikkoutui vihdoin – 27 vuoden odotus päättyi
- Nooralotta Neziri paljasti kulissien takaisen taistelun – ”ärsytti aika ankarasti”
- Suomalainen superyllätys EM-kisoissa – ”Ihan sairaan iso yllätys”
- Suomen ennätys kohta uusiksi? – Hirmujuoksijalta kylmäävät sanat IL:lle
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Nooralotta Neziri paljasti kulissien takaisen taistelun – ”ärsytti aika ankarasti”
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Legendaarinen maailmanennätys rikkoutui vihdoin – 27 vuoden odotus päättyi
- Armand Duplantis myönsi huolensa – reisi petti juuri ennen EM-kisoja
- Suomalainen superyllätys EM-kisoissa – ”Ihan sairaan iso yllätys”
- Laura, 30, kuoli liikenneonnettomuudessa – alppihiihdon MM-mitalisti loukkaantui vakavasti
- Se oli siinä – Toni Keräseltä surkeita uutisia