Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa

Suomalainen pika-aituri Reetta Hurske matkustaa työnsä puolesta kilpailemassa ympäri Eurooppaa.
Hurske käväisi esimerkiksi viikonloppuna kilpailemassa Luxemburgissa. Nainen on nyt kertonut Instagram-päivityksessä enemmän matkustamiseen liittymistä asioista.
– Näitä viittä asiaa et ehkä tiennyt ulkomailla kisaamisesta. Viimeinen saattaa yllättää monet, alkoi päivitys.
– Kisamatkojen kesto on yleensä vain kolme päivää. Matkustus kisoja edeltävänä päivänä, sitten itse kisapäivä ja seuraavana aamuna kotia kohti, alkoi listaus.
– Kisajärjestäjät (useimmiten) järjestävät lentokentältä kyydit kisahotelliin ja takaisin, ruokailut, majoituksen, kuljetukset kisaan ja takaisin, sekä auttavat matkakuluissa/kustantavat lennot. Kotimaassa kulkemiset/pysäköinnit/ruokailut hoidetaan ja maksetaan itse.
– Usein kuljen kilpailuissa yksin. Mulla ei siis ole mukana valmentajaa tai muitakaan ”tuki”henkilöitä ja kisoissa ei välttämättä ole kisaamassa muita suomalaisia. Joten kisareissuja olen tehnyt alusta saakka itsekseni.
– Kisamatkoilla pääsee näkemään usein vain lentokentän, hotellin sekä kisakentän. Vaikka kisojen perässä on tullut matkusteltua paljonkin sekä useaan eri maahan, monestakaan kaupungista ei ole yllä mainittujen asioiden lisäksi päässyt näkemään juuri yhtikäs mitään.
Viimeinen seikka yllätti myös monet fanit. Hurske paljasti, että kisamatkoilla joutuu monesti nukkumaan samassa huoneessa itselleen tuntemattoman kanssa.
– Todennäköisesti majoitus on samassa huoneessa täysin sinulle tuntemattoman ihmisen kanssa. Esimerkiksi tänä vuonna olen majoittunut niin puolalaisen kuin sveitsiläisenkin kanssa, jotka molemmat olivat minulle uusia tuttavuuksia.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla