Puheeksi tuli Iivo Niskanen – maajoukkueesta pihalle lentäneeltä hiihtäjältä synkkiä faktoja SK:lle
Suomen hiihdon tulevaisuus on puhuttanut viime vuodet. Kerttu ja Iivo Niskanen sekä Krista Pärmäkoski ovat tehneet kovaa jälkeä jo pitkään. Heidän takanaan on kuitenkin hiljaista.
Ristomatti Hakola on esimerkiksi ilmoittanut lopettavansa hiihtouransa ensi vuonna. Iivo Niskanen on sentään pitänyt mahdollisena sitä, että ura jatkuu vielä pitkään.
Markus Vuorela on yksi Suomen hiihdon kärjen takana olevista nimistä. Team Electrofitiin kuuluvalla Vuorelalla ei ole ollut vuosiin asiaa hiihdon A-maajoukkueeseen.
Jämin Jänteen urheilija on nyt puhunut Suomen hiihdon tulevaisuudesta Satakunnan Kansalle. Hän muistutti, että totuus on karu.
– Jossain vaiheessa vanhemmat antavat tilaa nuoremmille. Fakta on kuitenkin se, että esimerkiksi Iivon tasoista kansainvälistä kärkihiihtäjää ei ole näköpiirissä. Mietin asiaa siltä kantilta, että maailman kärki menee silti yhtä kovaa, olen minä maajoukkueessa tai en.
– Maajoukkueen parasta antia on aina ollut se, että siellä on ollut itseä kovempaa treeniseuraa. Esimerkiksi Iivon kanssa treenatessa tietää aina, että siinä menee maailman kärkivauhtia pitävä urheilija. Kun hänen vauhdissaan pysyy, tietää olevansa kansainvälisessä huippuvauhdissa, selvitti Vuorela SK:lle.
Tästä Satakunnan Kansan juttu (tilaajille).
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun