Salaisuus on nyt julki – valmentaja lausui IS:lle ikävää tekstiä Saga Vannisesta
Nuorten tasolla jo kaiken voittanut Saga Vanninen jahtaa tänä viikonloppuna alle 23-vuotiaiden EM-kultaa seitsenottelussa.
Vanninen oli loistavassa vedossa talvikaudella. Hän vei EM- ja MM-kultaa viisiottelun puolella.
Kesällä Vanninen ei ole vielä otellut. Odotukset ovat luonnollisesti katossa vahvan hallisesongin jälkeen. Valmentaja Erki Nool ei peitellyt näkemyksiään Ilta-Sanomien haastattelussa: Suomen ennätyksen pitäisi mennä rikki.
– Vähän pettynyt voi olla, jos Saga ei nyt tee uutta Suomen ennätystä, paalutti Nool IS:lle.
Suomen ennätys (6 404) on Satu Ruotsalaisen nimissä. Vannisen ennätystulos kirjataan 6 391.
Nool teki samalla ikävän paljastuksen. Hän kertoi, että Vanninen kärsi pienestä jalkavaivasta kesän alussa.
– Sagalla oli se polvivaiva maaliskuussa ennen MM-halleja. Kun on jossakin paikassa vaivaa, niin usein sitä yrittää kompensoida jollain tavalla, mikä aiheuttaa ongelmia muihin paikkoihin. Hänellä oli ehkä pieni ylirasitustila polven takana, selvitti Nool.
Alle 23-vuotiaiden EM-kisojen seitsenottelu kilpaillaan lauantaina ja sunnuntaina.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Kaikki yleisurheilun EM-kisoista 2026
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!