Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
Suomalainen estejuoksija Topi Raitanen on vahvistanut odotetun uutisen. Miehen kausi on paketissa.
– Kaikki kivet on käännetty, mutta nilkka ei kestä vielä juoksua. Kesän kisat ja MM:t jäävät väliin – nyt keskityn kuntoutukseen ja uuden harjoituskauden rakentamiseen terveenä. Katse on jo ensi kesän EM-kisoissa. Uskon, että parhaat juoksut on vielä edessä, päivitti Raitanen Instagramissa.
Raitasen kausi sai karun käänteen toukokuussa. Hän kaatui harjoitusten yhteydessä ja mursi kyynärvarren värttinäluun. Myös nilkka otti kovaa osumaa tuossa tilanteessa.
– Siinä kaatuessani löin oikean nilkan todella kovaa maahan. Kun sitten sain luvan juosta, nilkka kipeytyi nopeasti. Kävin kuvauttamassa nilkan ja sieltä löytyi murtuman esiaste eli ödeemaa. Oliko kaatumiselle siihen yhteyttä, todennäköisesti, mutta rasituksella on tietysti myös oma osuutensa, Raitanen selvitti SUL:n tiedotteella.
Raitanen on voittanut EM-kultaa 3 000 metrin esteissä. Hän teki nyt selväksi, mitkä hänen prioriteettinsa ovat ja menestysmahdollisuutensa ovat.
– Se kuitenkin motivoi, että tiedän pystyväni juoksemaan paljon kovempaa kuin mitä olen tähän asti juossut. Uraa on edessä vielä useampi vuosi, ja minulle on tärkeämpää taistella mitaleista ensi kesänä Birminghamin EM-kisoissa kuin nyt syksyllä finaalipaikasta Tokion MM-kisoissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet