Vahvistus IS:lle Saga Vanninen päätyi rajuun ratkaisuun valmentajansa kanssa
Ottelija Saga Vannisen kausi on ollut toistaiseksi suurta juhlaa. Vanninen on voittanut jo viisiottelun EM- ja MM-kultaa se alle alle 23-vuotiaiden EM-kultaa seitsenottelussa.
Vanninen säväytti nuorten EM-kisoissa, kun hän rikkoi Suomen ennätyksen. Uusi SE-tulos kirjataan 6 563.
Vanninen on ollut vahvassa vedossa esimerkiksi 100 metrin aidoissa ja 800 metrin juoksussa. Tekemistäkin toki vielä riittää.
Yksi ongelmista on keihäänheitto. Vanninen jäi siinä vaisuun tulokseen 43,74 EM-kisojen ottelussa.
Vannisen keihäsennätys on vuodelta 2021. Hän heitti tuloksen 49,22 tuolloin Keniassa. Vanninen heitti viime vuonna kahdessa kisassa keihästä. Tulokset olivat 47,00 ja 44,33.
Suomalaistähti puhui keihäänheiton tilanteestaan hiljattain Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän paljasti, että valmentajan kanssa on tehty iso muutos. Tulosta se ei ole vielä tuonut.
– Keihäänheittoon pitää saada lisää metrejä. Olemme (valmentaja) Erki Noolin kanssa muuttaneet keihästekniikkaa aika paljon ja tuntuu, että heittäminen on nyt jonkinlaisessa välivaiheessa.
– Uskon, että Bergeniin verrattuna reilut sata lisäpistettä on tällä kaudella ihan realistisesti otettavissa. Niitä on saatavilla etenkin juuri keihäästä, joka ei ole viime aikoina sujunut treeneissäkään kovin vahvasti, Vanninen arvioi IS:lle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Kaikki yleisurheilun EM-kisoista 2026
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Suomen joukkue romahti ampumahiihdon sekaviestissä
- Norjan ampumahiihtotähti ulos maailmancupista
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Kokenut arvokisahiihtäjä putoamassa olympiakoneesta
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”