Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
Pikajuoksija Emma Tainio debytoi viikonloppuna aikuisten Ruotsi-ottelussa.
Tainio urakoi saman tien oikein kunnolla. Pikakiituri edustaa 100 ja 200 metrille. Hänet on nimetty myös pikaviestiin.
Hallikaudella jo ennätyksiään rikkonut Tainio on ollut erinomaisessa iskussa kesäkaudella. Hän otti Kalevan kisoissa hopeaa 100 ja 200 metrillä.
21-vuotias urheilija on parantanut myös merkittävästi ennätyksiään. Hänen 100 metrin ennätyksensä kirjataan nyt 11,57. 200 metrin ennätys on 23,56.
Tainio lähtee Ruotsi-otteluun myös uudessa lookissa. Hän esitteli muodonmuutostaan Instagramissa.
– Okei, en ole ollut näin blondi piiitkään aikaan, mutta ei hätää kultakupari on mukana. Ihanan Minnan penkissä tänä aamuna, taattua laatua kuten aina, fiilisteli Tainio yhteistyökumppaninsa kanssa tehdyssä julkaisussa.
– Niin upee, hehkutti keihäsässä Anni-Linnea Alanen.
– Upee, sanaili Maria Huntington.
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää.
LUE MYÖS
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta